Mankkaan Eräsusien kevään lippukuntaretki 13.-15.3.2026

Lähde mukaan pitämään hauskaa lippukuntaretkelle! Luvassa on hauskaa partiomaista ohjelmaa ja ystäviä.

Retki järjestetään 13.3.–15.3. Kiljavan leirikeskuksen alakämpällä (Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki). Kuljemme Kiljavalle vanhempien autokyydeillä ja Kiljavalta palaamme takaisin yhteisellä bussikyydillä.

Sudenpennut retkeilevät lauantaista sunnuntaihin. He lähtevät kololta 14.3. klo 10.00. Olethan paikalla jo 9.45.
Muut lippukuntalaiset lähtevät retkelle perjantaina 13.3. kololta klo 18.00. Olethan paikalla jo 17.45.
Paluumatkalle lähdetään Kiljavalta 15.3. klo 14.00.

Vanhemmat: osallistumisenne aiemmilla retkillä on ollut tärkeä mahdollistaja mm. muonituksessa ja ohjelmapisteillä, joten mikäli aikatauluunne mahtuu yksi viikonloppu partioharrastuksen tukemisen parissa, toivotamme teidät tervetulleeksi mukaan retkelle!

Sekä partiolaiselle että huoltajalle tarvitaan oma ilmoittautuminen. Voitte ilmoittautua saman linkin kautta, ja ilmoittaa lisätiedoissa jos olet paikalla poikkeavan ajan (esimerkiksi vain yhden päivän). Ei partiossa olevan huoltajan ilmoittautuminen tehdään “Jos et ole partiolainen” -kohdasta.

Ilmoittaudu retkelle 10.3.2026 mennessä Kuksassa: https://kuksaan.fi/90177 

Huomioithan että kirjautumalla Kuksaan (https://kuksa.partio.fi/) voit nähdä mitä olet vastannut ilmoittautumiseen.  Kirjautumisen jälkeen klikkaa oikeasta yläreunasta Omat tiedot > nimesi > Tapahtumat. Täältä löydät tapahtumat ja niiden tiedot Muokkaa tai Näytä tiedot.

Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu tai ilmoitat lastasi partiotapahtumaan ensimmäistä kertaa, katso täältä ohjeet Asiointipalveluun rekisteröitymisestä: https://erasudet.fi/jasenrekisteri/ (erityisesti ensimmäistä kertaa Asiointipalvelua käyttävät). Jos tämänkään jälkeen ilmoittautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä jäsenrekisterihoitajaamme Alexiin: jasenrekisteri@erasudet.fi

Retkimaksu on 10 € sudenpennuilta ja 15 € seikkailijoilta, tarpojilta sekä samoajilta. Maksu laskutetaan sähköpostitse. Lippukunnan verkkosivuilta löytyy tietoa maksuvapautuksista: https://erasudet.fi/talousasiat

Mukaan tarvitset ainakin: partiohuivi, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet (muovinen syvä lautanen/pakasterasia, muki ja lusikka), säänmukaiset vaatteet, sadevarusteet, taskulamppu, hygieniatavarat ja muistiinpanovälineet. Lisäksi puukon ja kompassin voi ottaa mukaan, mikäli sinulla on sellaiset. Suurin osa ajasta ollaan ulkona, joten varauduthan säänmukaisesti ja riittävällä määrällä vaihtovaatteita.

Halutessasi voit ottaa mukaan pienen määrän karkkia tai muuta herkkua (max 150 g). Muuta omaa evästä retkelle ei pidä ottaa. Jokainen osallistuja saa vatsansa täyteen maittavasta retkiruuasta.

Majoittautuminen:
Sudenpennut nukkuvat sisätiloissa. Muut nukkuvat ensimmäisen yön sisällä ja toisen yön ulkona teltoissa (kamiinalämmitys).

Kännykkälinjaus:
Oman kännykän saa ottaa retkelle mukaan, mutta kännykkää ei käytetä päiväsaikaan, vaan kännykän käytölle on aikataulu: klo 18-19 päivällisen jälkeen ja ennen iltaohjelmaa. Kännykkä säilytetään omassa rinkassa. Mikäli kännykän käyttöä tapahtuu sovitun ajan ulkopuolella, retken johtajat voivat takavarikoida kännykän talteen iltaan tai retken loppuun asti. Retken vapaa-ajalle on saatavilla muita aktiviteetteja kuten leikkejä, pelejä ja luettavaa.
Huoltajan on hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole retken aikana tavoitettavissa omasta puhelimesta muuten kuin sovittuna kännykänkäyttöaikana. Lasta kannattaa tavoitella tuttujen ryhmänjohtajien tai retkenjohtajan kautta. Koti-ikävän iskiessä asiasta keskustellaan ensin johtajan kanssa ja sovitaan yhdessä mitä tehdään.

Nähdään retkellä!

Lisätietoja saat retkenjohtajalta:

Antti Heikkilä
antti.heikkila@erasudet.fi
puh. 040 060 1896

In English 

Mankkaan Eräsudet Autumn Camp 13.-15.3.

Join the annual trip of our troop! There will be fun and traditional scout activities, new friends and good food on the trip.

The Camp will be organized at Kiljava Scout Cottage Alakämppä (address Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki) on March 13.–15.2026.
Cub Scouts will leave on Saturday 14th at 10 AM.
Older scouts will already leave on Friday 13th at 6 PM. We will organize carpooling at Mankkaan Makasiini (meeting place), so please be there on time.
The event will end at Kiljava on Sunday 15th at 2 PM. The return trip is by charter bus.

Please register for the Camp online by March 10th at the latest. Registration is done on here: https://kuksaan.fi/90177 

If any help is needed with registration, please check instructions here: https://erasudet.fi/jasenille/jasenrekisteri/ (only in Finnish) or contact our membership register person Alex: jasenrekisteri@erasudet.fi

The price of the event is 10 euros for Cub Scouts and 15 euros for older scouts. The fee will be charged via email.

The necessary camping equipment includes a scout scarf, a sleeping bag, a sleeping pad, cutlery (plastic plate, mug, spoon), outdoor and indoor clothing, a flashlight, toiletries, and a notebook. You can also take a knife (puukko) and a compass if you have those. We will spend a lot of time outside, so please take enough warm weatherproof clothes with you.

You can bring a small amount of candy or other treats (max 150 g). You should not take any other food with you.

Sleeping will be arranged indoors and tents in the Camp Center area. Cub Scouts will sleep indoors. Older scouts will sleep nights in a tent (with stove warming). 

Phone policy:
It is possible to take mobile phone along to the camp. The mobile phone is kept in your own backpack. Agreed time for usage of the phone is in the evening between 6 PM to 7 PM, after dinner and before evening program. If phone use is detected outside the agreed time, camp leaders might take the phone away until the evening. There are activities available for free time other than using the phone, games and something to read for example.
Parent should be aware that the child will not always be reachable by phone during the trip. Child should be contacted through childs group leader or camp leader. In case of homesickness, the situation will be discussed with leaders first and agreed together on what to do.

See you at the Camp!

For more information, please contact the event leader.

Antti Heikkilä
Email antti.heikkila@erasudet.fi
Tel. 040 060 1896