Mankkaan Eräsusien syksyn lippukuntaretki 30.10.-1.11.2026

In english below

Lippukuntamme perinteinen puolivuosittainen lippukuntaretki järjestetään tänä syksynä 30.10.–1.11. Kiljavan leirikeskuksen Kassu-partiokämpällä (Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki). Tule mukaan ja kutsu partiokaveritkin! Luvassa on ainakin halloween-teemaista ohjelmaa… 👻👀

Kuljemme Kiljavalle lippukuntalaistemme vanhempien autoilla kimppakyydein. Kokoonnumme perjantaina ja lauantaina Mankkaan Makasiinin parkkipaikalle, pidämme nimenhuudon kaikille ilmoittautuneille ja tarkastamme, että kaikki mahtuvat johonkin kimppakyytiin mukaan.
Sunnuntaina palaamme Mankkaan Makasiinille bussikyydillä.

Sudenpennut retkeilevät lauantaista sunnuntaihin. He lähtevät kololta 31.10. klo 10.00. Olethan paikalla jo 9.45.
Muut lippukuntalaiset lähtevät retkelle perjantaina 30.10. kololta klo 18.00. Olethan paikalla jo 17.45.
Paluumatkalle lähdetään Kiljavalta 1.11. klo 12.00 (perillä Mankkaan Makasiinilla noin klo 13)

Vanhemmat: osallistumisenne aiemmilla retkillä on ollut tärkeä mahdollistaja mm. muonituksessa ja ohjelmanpitopisteillä, joten mikäli aikatauluunne mahtuu yksi viikonloppu partioharrastuksen tukemisen parissa, toivotamme teidät tervetulleeksi mukaan retkelle!

Sekä partiolaiselle että huoltajalle tarvitaan oma ilmoittautuminen. Voitte ilmoittautua saman linkin kautta, ja ilmoittaa lisätiedoissa jos olet paikalla poikkeavan ajan (esimerkiksi vain yhden päivän). Ei partiossa olevan huoltajan ilmoittautuminen tehdään “Jos et ole partiolainen” -kohdasta.

Ilmoittaudu retkelle 25.10. mennessä tästä linkistä: https://kuksaan.fi/96934

Huomioithan että kirjautumalla Kuksaan (https://kuksa.partio.fi/) voit nähdä mitä olet vastannut ilmoittautumiseen.  Kirjautumisen jälkeen klikkaa oikeasta yläreunasta Omat tiedot > nimesi > Tapahtumat. Täältä löydät tapahtumat listana, ilmoittautumislomakkeeseen kirjaamasi tiedot löydät etsimällä lippukuntaretken ja painamalla sen riviltä napista “Muokkaa” tai “Näytä tiedot”.

Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu tai ilmoitat lastasi partiotapahtumaan ensimmäistä kertaa, katso täältä ohjeet Asiointipalveluun rekisteröitymisestä: https://erasudet.fi/jasenrekisteri/ (erityisesti ensimmäistä kertaa Asiointipalvelua käyttävät). Jos tämänkään jälkeen ilmoittautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä jäsenrekisterihoitajaamme Alexiin: jasenrekisteri@erasudet.fi

Retkimaksu on 15 € sudenpennuilta ja 20 € seikkailijoilta, tarpojilta sekä samoajilta. Maksu laskutetaan sähköpostitse. Lippukunnan verkkosivuilta löytyy tietoa maksuvapautuksista: https://erasudet.fi/talousasiat

Pakkauslista:
Mukaan tarvitset ainakin: partiohuivi, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet (muovinen syvä lautanen/pakasterasia, muki ja lusikka), säänmukaiset vaatteet, sadevarusteet, taskulamppu, hygieniatavarat ja muistiinpanovälineet. Suurin osa ajasta ollaan ulkona, joten varauduthan säänmukaisesti ja riittävällä määrällä vaihtovaatteita.

Seikkailijoille ja sitä vanhemmille on ohjelmassa peseytyminen ja saunominen lauantaina aamupäivällä. Ota tätä varten mukaan pyyhe, uimapuku ja pesuaineet.

Halutessasi voit ottaa mukaan pienen määrän karkkia tai muuta herkkua (max 150 g). Muuta omaa evästä retkelle ei pidä ottaa. Jokainen osallistuja saa vatsansa täyteen maittavasta retkiruuasta.

Majoittautumisesta:
Sudenpennut nukkuvat sisätiloissa. Muut (seikkailijat ja sitä vanhemmat) nukkuvat ensimmäisen yön sisällä ja toisen yön ulkona teltoissa (kamiinalämmitys). 

Kännykkälinjaus:
Seikkailijat ja sitä vanhemmat voivat ottaa kännykkänsä retkelle mukaan, mutta sitä ei käytetä päiväsaikaan, vaan kännykän käytölle on aikataulu: klo 18-19 päivällisen jälkeen ja ennen iltaohjelmaa. Kännykkä säilytetään omassa rinkassa. Mikäli kännykän käyttöä tapahtuu sovitun ajan ulkopuolella, retken johtajat voivat takavarikoida kännykän talteen iltaan tai retken loppuun asti. Retken vapaa-ajalle on saatavilla muita aktiviteetteja kuten leikkejä, pelejä ja luettavaa.
Huoltajan on hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole retken aikana tavoitettavissa omasta puhelimesta muuten kuin sovittuna kännykänkäyttöaikana. Lasta kannattaa tavoitella tuttujen ryhmänjohtajien tai retkenjohtajan kautta. Koti-ikävän iskiessä asiasta keskustellaan ensin johtajan kanssa ja sovitaan yhdessä mitä tehdään.

Nähdään retkellä!

Lisätietoja saat retkenjohtajilta:
Emil Lehmonen, emil.lehmonen@erasudet.fi, puh. 0407320234
Totti Lahtinen


In English 

Mankkaan Eräsudet Autumn Camp

Join the biannual trip of our troop! On top of classic scouting activities there will be halloween themed program… 👻👀

The Camp will be organized at Kiljava Scout Cottage Kassu (address Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki) from October 30th to November 1st. 

Cub Scouts will start their trip on Saturday 31st at 10 AM. Older scouts will already leave on Friday 30th at 6 PM. We will organize carpooling at Mankkaan Makasiini (weekly meeting place), so please be there on time. 

The event will end at Kiljava on Sunday November 1st at midday. The return trip is by charter bus.

Please register for the Camp online by October 25th at the latest. Registration is done on here: https://kuksaan.fi/96934

If any help is needed with registration, please check instructions here: https://erasudet.fi/jasenille/jasenrekisteri/ (only in Finnish) or contact our membership register person Alex: jasenrekisteri@erasudet.fi

The price of the event is 15 euros for Cub Scouts and 20 euros for older scouts. The fee will be charged via email.

The necessary camping equipment includes a scout scarf, a sleeping bag, a sleeping pad, cutlery (plastic plate, mug, spoon), outdoor and indoor clothing, a flashlight, toiletries, and a notebook. We will spend a lot of time outside, so please take enough warm weatherproof clothes with you.

For adventurers (10-12 yo) and older scouts there will be possibility for sauna and shower, so bring towel, swimming suit and shampoo etc with you.

You can bring a small amount of candy or other treats (max 150 g). You should not take any other food with you.

Sleeping will be arranged indoors and tents in the Camp Center area. Cub Scouts will sleep indoors. Older scouts will sleep first night indoors and second night in a tent (with stove warming).

Phone policy:
It is possible to take mobile phone along to the camp for adventurers (10-12 yo) and older scouts. The mobile phone is kept in own backpack. Agreed time for usage of the phone is in the evening between 6 PM to 7 PM, after dinner and before evening program. If phone use is detected outside the agreed time, camp leaders might take the phone away until the evening. There are activities available for free time other than using the phone, games and something to read for example.
Parent should be aware that the child will not always be reachable by phone during the trip. Child should be contacted through childs group leader or camp leader. In case of homesickness, case will be discussed with leaders first and agreed together on what to do.

See you at the Camp!

For more information, please contact the event leaders:
Emil Lehmonen, emil.lehmonen@erasudet.fi, puh. 0407320234
Totti Lahtinen

Mankkaan Eräsusien syksy 2026

Tässä tietoa lippukunnan syksyn toiminnasta!

Viikkokokoukset

  • Mankkaan Eräsusien syksyn viikkokokoukset jatkuvat 17.8. alkavalla viikolla. Ryhmien kokouspäivät ja -ajat sekä mahdolliset muutokset ryhmien johtajissa on päivitetty lippukunnan nettisivuille (https://erasudet.fi/lippukunta/ryhmat/).
  • Syyslomaviikolla 12.-18.10. ei viikkokokouksia.
  • Syksyn viimeiset viikkokokoukset järjestetään 30.11. alkavalla viikolla.

Tapahtumat

  • Syksyn lippukuntaretki järjestetään 30.10.-1.11. Kiljavan leirikeskuksen Kassu-kämpässä. (Retkenjohtajaa haetaan edelleen tositarkoituksella!)
  • Lippukunnan kaikkien jäsenten joulujuhla järjestetään 7.12.

Koko lippukunnan tapahtumista sekä ryhmien omista retkistä tiedotetaan lähempänä tapahtumia.

Uusi sudenpenturyhmä

Olemme aloittamassa uuden sudenpentulauman, jonka kokoukset järjestetään maanantaisin kello 18-19. Lauma aloittaa toimintansa muita ryhmiä myöhemmin 31.8. Lauma on näillä näkymin täyttymässä jäsenhakemuksen aiemmin tänä ja viime vuonna lähettäneistä, mutta jos ryhmä kiinnostaa, vielä kannattaa jättää jäsenhakemus. 

Etsimme myös laumaan lisää johtajia jäsenistöstämme sekä ryhmän vanhemmista. Ensisijaisesti etsimme ainakin yhtä henkilöä, joka voisi sitoutua viikottaiseen toimintaan, mutta myös harvemmin osallistuminen (esim ⅔ tai joka toinen viikko) auttaa toiminnan järjestämisessä. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan, laita viestiä hallitus@erasudet.fi

Johtajistolle

Lippukunnan johtajiston perinteinen Pizzafest järjestetään 6.9., tarkempi kellonaika tiedotetaan elokuun aikana.

Espoon Punanen eli Punkku järjestetään 12.-13.9. ja  järjestysvuoro on tänä vuonna alueellamme Tammella. Tästä seuraa, että alueemme lippukunnista vain tarpojat voivat osallistua kisaajina (kisavartioiden ilmoittautuminen päättyy 31.8., lippukunta maksaa vartion osallistumismaksun) ja tätä vanhemmat osallistuvat kisan järjestämiseen liittyviin tehtäviin. Meiltä on ilmoittautunut muutamia tekijöitä, mutta meidän kokoisesta lippukunnasta löytyisi varmasti vielä muutama lisää!
Tekijöiden ilmoittautuminen: https://kuksaan.fi/93575 

Lisätietoja: https://ept.fi/punkku/

Mankkaan Eräsusien Yrjönpäivänjuhla 21.4.

Vuonna 2026 kansallista partioviikkoa vietetään 20.–26.4. Vietämme partioviikkoon kuuluvaa perinteistä Yrjönpäivänjuhlaa Mankkaan Makasiinin luona tiistaina 21.4. klo 18.30-19.30. Paikalle ovat tervetulleita lippukuntalaisemme perheineen. Luvassa on erilaisia ohjelmapisteitä sekä yhteisohjelmaa. Tarjolla on mehua ja pientä purtavaa. Tapahtuma on maksuton eikä ilmoittautumista tarvita. Tervetuloa!

Terveisin,
Mankkaan Eräsusien hallitus

Kutsu Mankkaan Eräsudet ry:n kevätkokoukseen 22.3.2026

Lippukunnan sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 22.3.2026 kello 12.

Kokous tapahtuu Mankkaan Makasiinilla (Vanhan-Mankkaan kuja 2 C).

Tervetulleita kokoukseen ovat kaikki lippukunnan jäsenet. Äänioikeus on kaikilla yli 13-vuotiailla jäsenillä.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  • Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • Esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
  • Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • Vahvistetaan jäsenmaksu seuraavalle toimikaudelle ja tarvittaessa valtuutetaan Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry keräämään jäsenmaksu.

Jäsenet voivat esittää muita käsiteltäviä asioita lippukunnan hallitukselle 18.3. saakka sähköpostiosoitteeseen hallitus@erasudet.fi.

Tervetuloa!
Mankkaan Eräsudet ry:n hallitus

Mankkaan Eräsusien kevään lippukuntaretki 13.-15.3.2026

Lähde mukaan pitämään hauskaa lippukuntaretkelle! Luvassa on hauskaa partiomaista ohjelmaa ja ystäviä.

Retki järjestetään 13.3.–15.3. Kiljavan leirikeskuksen alakämpällä (Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki). Kuljemme Kiljavalle vanhempien autokyydeillä ja Kiljavalta palaamme takaisin yhteisellä bussikyydillä.

Sudenpennut retkeilevät lauantaista sunnuntaihin. He lähtevät kololta 14.3. klo 10.00. Olethan paikalla jo 9.45.
Muut lippukuntalaiset lähtevät retkelle perjantaina 13.3. kololta klo 18.00. Olethan paikalla jo 17.45.
Paluumatkalle lähdetään Kiljavalta 15.3. klo 14.00.

Vanhemmat: osallistumisenne aiemmilla retkillä on ollut tärkeä mahdollistaja mm. muonituksessa ja ohjelmapisteillä, joten mikäli aikatauluunne mahtuu yksi viikonloppu partioharrastuksen tukemisen parissa, toivotamme teidät tervetulleeksi mukaan retkelle!

Sekä partiolaiselle että huoltajalle tarvitaan oma ilmoittautuminen. Voitte ilmoittautua saman linkin kautta, ja ilmoittaa lisätiedoissa jos olet paikalla poikkeavan ajan (esimerkiksi vain yhden päivän). Ei partiossa olevan huoltajan ilmoittautuminen tehdään “Jos et ole partiolainen” -kohdasta.

Ilmoittaudu retkelle 10.3.2026 mennessä Kuksassa: https://kuksaan.fi/90177 

Huomioithan että kirjautumalla Kuksaan (https://kuksa.partio.fi/) voit nähdä mitä olet vastannut ilmoittautumiseen.  Kirjautumisen jälkeen klikkaa oikeasta yläreunasta Omat tiedot > nimesi > Tapahtumat. Täältä löydät tapahtumat ja niiden tiedot Muokkaa tai Näytä tiedot.

Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu tai ilmoitat lastasi partiotapahtumaan ensimmäistä kertaa, katso täältä ohjeet Asiointipalveluun rekisteröitymisestä: https://erasudet.fi/jasenrekisteri/ (erityisesti ensimmäistä kertaa Asiointipalvelua käyttävät). Jos tämänkään jälkeen ilmoittautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä jäsenrekisterihoitajaamme Alexiin: jasenrekisteri@erasudet.fi

Retkimaksu on 10 € sudenpennuilta ja 15 € seikkailijoilta, tarpojilta sekä samoajilta. Maksu laskutetaan sähköpostitse. Lippukunnan verkkosivuilta löytyy tietoa maksuvapautuksista: https://erasudet.fi/talousasiat

Mukaan tarvitset ainakin: partiohuivi, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet (muovinen syvä lautanen/pakasterasia, muki ja lusikka), säänmukaiset vaatteet, sadevarusteet, taskulamppu, hygieniatavarat ja muistiinpanovälineet. Lisäksi puukon ja kompassin voi ottaa mukaan, mikäli sinulla on sellaiset. Suurin osa ajasta ollaan ulkona, joten varauduthan säänmukaisesti ja riittävällä määrällä vaihtovaatteita.

Halutessasi voit ottaa mukaan pienen määrän karkkia tai muuta herkkua (max 150 g). Muuta omaa evästä retkelle ei pidä ottaa. Jokainen osallistuja saa vatsansa täyteen maittavasta retkiruuasta.

Majoittautuminen:
Sudenpennut nukkuvat sisätiloissa. Muut nukkuvat ensimmäisen yön sisällä ja toisen yön ulkona teltoissa (kamiinalämmitys).

Kännykkälinjaus:
Oman kännykän saa ottaa retkelle mukaan, mutta kännykkää ei käytetä päiväsaikaan, vaan kännykän käytölle on aikataulu: klo 18-19 päivällisen jälkeen ja ennen iltaohjelmaa. Kännykkä säilytetään omassa rinkassa. Mikäli kännykän käyttöä tapahtuu sovitun ajan ulkopuolella, retken johtajat voivat takavarikoida kännykän talteen iltaan tai retken loppuun asti. Retken vapaa-ajalle on saatavilla muita aktiviteetteja kuten leikkejä, pelejä ja luettavaa.
Huoltajan on hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole retken aikana tavoitettavissa omasta puhelimesta muuten kuin sovittuna kännykänkäyttöaikana. Lasta kannattaa tavoitella tuttujen ryhmänjohtajien tai retkenjohtajan kautta. Koti-ikävän iskiessä asiasta keskustellaan ensin johtajan kanssa ja sovitaan yhdessä mitä tehdään.

Nähdään retkellä!

Lisätietoja saat retkenjohtajalta:

Antti Heikkilä
antti.heikkila@erasudet.fi
puh. 040 060 1896

In English 

Mankkaan Eräsudet Autumn Camp 13.-15.3.

Join the annual trip of our troop! There will be fun and traditional scout activities, new friends and good food on the trip.

The Camp will be organized at Kiljava Scout Cottage Alakämppä (address Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki) on March 13.–15.2026.
Cub Scouts will leave on Saturday 14th at 10 AM.
Older scouts will already leave on Friday 13th at 6 PM. We will organize carpooling at Mankkaan Makasiini (meeting place), so please be there on time.
The event will end at Kiljava on Sunday 15th at 2 PM. The return trip is by charter bus.

Please register for the Camp online by March 10th at the latest. Registration is done on here: https://kuksaan.fi/90177 

If any help is needed with registration, please check instructions here: https://erasudet.fi/jasenille/jasenrekisteri/ (only in Finnish) or contact our membership register person Alex: jasenrekisteri@erasudet.fi

The price of the event is 10 euros for Cub Scouts and 15 euros for older scouts. The fee will be charged via email.

The necessary camping equipment includes a scout scarf, a sleeping bag, a sleeping pad, cutlery (plastic plate, mug, spoon), outdoor and indoor clothing, a flashlight, toiletries, and a notebook. You can also take a knife (puukko) and a compass if you have those. We will spend a lot of time outside, so please take enough warm weatherproof clothes with you.

You can bring a small amount of candy or other treats (max 150 g). You should not take any other food with you.

Sleeping will be arranged indoors and tents in the Camp Center area. Cub Scouts will sleep indoors. Older scouts will sleep nights in a tent (with stove warming). 

Phone policy:
It is possible to take mobile phone along to the camp. The mobile phone is kept in your own backpack. Agreed time for usage of the phone is in the evening between 6 PM to 7 PM, after dinner and before evening program. If phone use is detected outside the agreed time, camp leaders might take the phone away until the evening. There are activities available for free time other than using the phone, games and something to read for example.
Parent should be aware that the child will not always be reachable by phone during the trip. Child should be contacted through childs group leader or camp leader. In case of homesickness, the situation will be discussed with leaders first and agreed together on what to do.

See you at the Camp!

For more information, please contact the event leader.

Antti Heikkilä
Email antti.heikkila@erasudet.fi
Tel. 040 060 1896

Infoa Väiski 2026 -leirin ilmoittautumisesta Mankkaan Eräsusien jäsenille ja huoltajille

Väiskin ilmoittautuminen on nyt auki!

—–

Tämän vuoden parhaan kesäleirin ilmoittautuminen on alkamassa tänä sunnuntaina 1.2. ja jatkuu 9.3. asti. Väiski on Espoon ja Kauniaisten lippukuntien yhteinen kesäleiri, jota ollaan järjestämässä suurella innolla ja toivomme mahdollisimman monen MES:iläisenkin osallistuvan!

Viime viikolla kaikille jäsenille toimitettiin ennakkokirje, josta löytyvät tarpeelliset tiedot, mutta tässä vielä meidän lippukuntalaisille infoa, joka on hyvä huomioida ilmoittautuessa.

Ikäkausi

Lippukuntalaisemme ilmoittautuvat Väiskin ohjeistuksen mukaan sille ikäkaudelle, missä ryhmässä lippukunnassa on kevään aikana. Ikäkausi vaikuttaa sekä ohjelmaan että sudenpentujen ja seikkailijoiden kohdalla leirin kestoon. Ajankohtaiset tiedot eri ryhmiemme ikäkausista löytyvät nettisivuiltamme: https://erasudet.fi/lippukunta/ryhmat/ 

(Huom: Apinat-ryhmä siirtyy keväällä samoajiksi ja Kameleontit vaeltajiksi, joten he ilmoittautuvat tämän uudemman ikäryhmän mukaisesti)

Mikä ”savu”? Mitä leirillä tehdään?

Väiskillä (kuten muillakin vähän isommilla partioleireillä) majoitutaan, vietetään vapaa-aikaa ja nukutaan omassa savussa, joka koostuu kahdesta tai kolmesta lippukunnasta. Meidän lippukuntamme savussa toisena lippukuntana on Espoonlahden suunnalla toimiva Haukkavuoren Haltiat. Arvioimme, että meitä voi olla savussa maksimissaan yhteensä noin sata henkeä. Nukumme lippukunnan teltoissa, jotka ovat kooltaan isoista puolijoukkueteltoista (yleensä n. 12-16 hlö) pienempiin 4-8 hengen telttoihin. Samoajat ja sitä vanhemmat voivat halutessaan tuoda omia riippumattoja tai vastaavia pienempiä majoitteita.

Savun lisäksi leirillä liikutaan leirialueella esimerkiksi ohjelmalaaksoissa, ruokailupaikalla ja merenrannalla uimassa. Nuorempien leiriläisten kohdalla ohjelmiin osallistutaan mukaan tulevien johtajien valvonnassa. Tarpojat ja samoajat tulevat osallistumaan haikille, jossa nukutaan yksi yö leirialueen ulkopuolella. Samoajat, vaeltajat ja aikuiset osallistuvat kaikki leirin toteutukseen leiripestin kautta.

Savu tulee todennäköisesti olemaan tiiviinä teltoista ja ohjelmassa mukana omasta lippukunnasta tuttujen kavereiden lisäksi myös uusia ystäviä, mikä on kaikki osa leiritunnelmaa! Hyvän kuvauksen leiripäivästä voit lukea Väiskin leirikirjeestä. 

Vanhempien ilmoittautumisesta

Vanhemmat voivat myös halutessaan osallistua leirille. Vaihtoehtona ovat koko leiriajan lisäksi myös yksittäisinä päivinä päiväleirille osallistuminen. Mikäli saavut paikalle perhepartioikäisen (3-6v) tai vaikka koko perheen kanssa, vaihtoehtona on savun sijasta majoittautua perhepartiolaisten alueelle. 

Paikka: Ahtelan leirikeskus (Google Maps) 

Aika ja hinnat:

  • Pitkä leiri: 16.–23.7.2026 (tarpojat, samoajat, vaeltajat, aikuiset, perhepartio) – 245€
  • Seikkailijat: 16.–20.7.2026 – 200€
  • Sudenpennut: 17.–20.7.2026 – 180€
  • Päiväleiriläiset: 50€ / päivä (sisältää ateriat tulopäivän lounaasta lähtöpäivän lounaaseen, ei sisällä bussikuljetuksia)

Samoajat ja sitä vanhemmat pääsevät myös rakennus- ja purkuleirille: 

  • Raksa: 13.–16.7.2026 
  • Purku: 23.–25.7.2026 

Lisätietoja hinnoista ja ilmoittautumisesta löydät Väiskin nettisivuilta.

Kannattaa vilkaista myös Väiskin leirikirje leirihengen kasvattamiseksi!

Nähdään Väiskillä!

Itsenäisyyspäivän tapahtumat

Kutsumme lippukuntalaiset perheineen osallistumaan itsenäisyyspäivänä 6.12. Tapiolassa lipunnostoon Kulttuurikeskuksen Amfilla klo 9. Tapahtuman järjestävät Tapiolan reserviupseerit ry ja siihen ovat perinteisesti osallistuneet Tapiolan seudun lippukunnat omalla edustuksellaan. 

Lipunnoston jälkeen partiolippukunnat on kutsuttu osallistumaan Tapiolan kirkolla järjestettävään itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Järjestäydymme klo 9.25 kirkon aulaan ja harjoittelemme tapahtumaan kuuluvan lippukulkueen, jossa lippukunnat saapuvat kirkon saliin omien lippujensa kanssa. Tilaisuus alkaa klo 10 ja kestää noin 45 minuuttia.

Ota mukaan sään mukaiset ulkovaatteet, partiohuivi ja partiopaita.

Terveisin,

Mankkaan Eräsusien hallitus

Jäsentiedote: loppuvuoden päivämääriä

Joulujuhla 8.12.

Perinteinen syyskauden päättävä joulutapahtuma järjestetään maanantaina 8.12. klo 18-19 Mankkaan Makasiinilla. Paikalla on erilaisia pieniä ohjelmapisteitä koko perheen kanssa tehtäväksi. Klo 18.15 alkaen on luvassa yhteinen ohjelma, jossa mm. uudet lippukuntalaiset antavat partiolupauksensa sekä julkistetaan eniten adventtikalentereita myyneet ryhmä ja lippukuntalaiset. Tapahtuma on ulkona, joten muistakaa säänmukainen pukeutuminen. Tervetuloa!

Viikkokokousten päätös ja kevään kokousten aloitus

– Ryhmien viikkokokoukset päättyvät ensi viikolla, 1.-4.12.

– Kevätkauden kokoukset alkavat 12.-18.1.

Ryhmien kokousaikojen mahdollisista muutoksista tiedottavat ryhmien johtajat.

Adventtikalenterien myyntikauden päättyminen

Adventtikalenterien myynti päättyy ensi viikolla. Viimeinen ajankohta myynnille on 4.12. Huomioikaa myös seuraavat:

– Palauttakaa myymättä jääneet kalenterit ensi viikolla oman ryhmän kokoukseen

– Myydyistä kalentereista tilitetään rahat lippukunnan tilille viimeistään 4.12., ohjeet löytyvät täältä: https://erasudet.fi/adventtikalenterit/ 

Kiitos kaikille myyntiin osallistuneille!

Tarpojien ja samoajien iltamat: Kokkisota 2.12. – ilmoittaudu maanantaihin mennessä!

Tarpojien ja samoajien iltamat saavat jatkoa myös talvella 2025. Seuraavat iltamat pidetään tiistaina 2.12. iltapäivällä. Iltamat alkavat 17:00 Mankkaan Alepan edessä. Luvassa on tulossa tajunnan räjäyttävä kokkisota.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään ma 1.12. Kuksassa: https://kuksaan.fi/88678 

Tapahtuma on ilmainen, mutta ilmoittautuminen on sitova. Jos osallistuja ei saavu paikalle ja ilmoittautumista ei ole peruutettu, veloitetaan osallistujalta 15 €. Peruutus on tehtävä 2.12.2025 mennessä, poislukien sairastapaukset.

Mitkä iltamat? Järjestämme lippukunnan noin 12-17-vuotiaille partiolaisille eli tarpojille ja samoajille yhteisiä iltamia. Ohjelmassa on toiveiden mukaan partiomaista tekemistä tai esimerkiksi apua ja tukea ryhmänjohtamiseen. Iltamien sisältöä ja muotoa suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Tavoite on tarjota partiokokousten lisäksi rentoa tekemistä, tutustua lippukunnan johtajistoon sekä muihin lippukunnan samanikäisiin partiolaisiin.

Partioterveisin,

Ilkka & Iltamatiimi

Kevään lippukuntaretki – merkkaa kalenteriin jo nyt!

Järjestämme kevään lippukuntaretken 13.-15.3.2026. Lisätietoja retkestä luvassa ensi vuoden alussa.

Hyvää loppuvuotta kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Terveisin,
Mankkaan Eräsusien hallitus

Kutsu Mankkaan Eräsudet ry:n syyskokoukseen 23.11.2025 klo 12.30

Lippukunnan sääntömääräinen syyskokous järjestetään sunnuntaina 23.11.2025 klo 12.30 Mankkaan Makasiinilla (Vanhan-Mankkaan kuja 2 C). Tervetulleita kokoukseen ovat kaikki lippukunnan jäsenet! Äänioikeus on kaikilla yli 13-vuotiailla jäsenillä.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  • Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle toimikaudelle
  • Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi
  • Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa

Etsimme ensi vuoden hallitukseen uusia jäseniä! Mikäli olet kiinnostunut, laita sähköpostia: erasudet@erasudet.fi

Jäsenet voivat esittää muita käsiteltäviä asioita lippukunnan hallitukselle 16.11.2025 saakka sähköpostitse osoitteeseen erasudet@erasudet.fi.

Tervetuloa!

Mankkaan Eräsudet ry:n hallitus

Mankkaan Eräsusien syksyn lippukuntaretki 10.-12.10.

Mankkaan Eräsusien syksyn 2025 lippukuntaretki järjestetään 10.-12.10. Kiljavan leirikeskuksen Kassu-kämpässä (Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki). Menomatkat perjantaina ja lauantaina kuljemme vanhempien kimppakyydeillä ja paluumatkan sunnuntaina bussilla, joka saapuu Mankkaan Makasiinille.

Sudenpennut retkeilevät lauantaista sunnuntaihin. Lähtöaika kololta (Mankkaan Makasiini) 11.10. klo 10.00. Olethan paikalla jo 9.45.
Muut lippukuntalaiset lähtevät retkelle perjantaina 10.10. kololta klo 18.00. Olethan paikalla jo 17.45.
Paluumatkalle lähdetään leirikeskuksesta 12.10. klo 13.00.

Vanhemmat: osallistumisenne aiemmilla retkillä on ollut tärkeä mahdollistaja mm. muonituksessa ja ohjelmanpitopisteillä, joten mikäli aikatauluunne mahtuu yksi viikonloppu partioharrastuksen tukemisen parissa, toivotamme teidät tervetulleeksi mukaan retkelle!

Sekä partiolaiselle että huoltajalle tarvitaan oma ilmoittautuminen. Voitte ilmoittautua saman linkin kautta, ja ilmoittaa lisätiedoissa jos olet paikalla poikkeavan ajan (esimerkiksi vain yhden päivän). Ei partiossa olevan huoltajan ilmoittautuminen tehdään “Jos et ole partiolainen” -kohdasta.

Ilmoittautuminen 2.10. mennessä: https://kuksaan.fi/85690

Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu tai ilmoitat lastasi partiotapahtumaan ensimmäistä kertaa, katso täältä ohjeet Asiointipalveluun rekisteröitymisestä: https://erasudet.fi/jasenrekisteri/ (erityisesti ensimmäistä kertaa Asiointipalvelua käyttävät). Jos tämänkään jälkeen ilmoittautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä jäsenrekisterihoitajaamme Alexiin: jasenrekisteri@erasudet.fi

Retkimaksu on 15 € sudenpennuilta, 20 € seikkailijoilta, tarpojilta sekä samoajilta ja 0 € järjestelytehtäviin osallistuvilta vaeltajilta ja aikuisilta. Maksu laskutetaan sähköpostitse. Lippukunnan verkkosivuilta löytyy tietoa maksuvapautuksista: https://erasudet.fi/talousasiat

Mukaan tarvitset ainakin: partiohuivi, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet (muovinen syvä lautanen/pakasterasia, muki ja lusikka), säänmukaiset vaatteet, sadevarusteet, taskulamppu, hygieniatavarat ja muistiinpanovälineet. Lisäksi voi ottaa mukaan puukon ja kompassin, mikäli sinulla on sellaiset. Suurin osa ajasta ollaan ulkona, joten varauduthan säänmukaisesti ja riittävällä määrällä vaihtovaatteita.

Halutessasi voit ottaa mukaan pienen määrän karkkia tai muuta herkkua (max 200 g). Muuta omaa evästä retkelle ei pidä ottaa. Jokainen osallistuja saa vatsansa täyteen maittavasta retkiruuasta.

Majoittautumisesta:
Sudenpennut nukkuvat sisätiloissa. Muut nukkuvat ensimmäisen yön sisällä ja toisen yön ulkona teltoissa (kamiinalämmitys). Halutessaan ryhmillä on myös mahdollisuus nukkua molemmat yöt teltassa.

Kännykkälinjaus:
Oman kännykän saa ottaa retkelle mukaan, mutta kännykkää ei käytetä päiväsaikaan, vaan kännykän käytölle on aikataulu: klo 18-19 päivällisen jälkeen ja ennen iltaohjelmaa. Kännykkä säilytetään omassa rinkassa. Mikäli kännykän käyttöä tapahtuu sovitun ajan ulkopuolella, retken johtajat voivat takavarikoida kännykän talteen iltaan tai retken loppuun asti. Retken vapaa-ajalle on saatavilla muita aktiviteetteja kuten leikkejä, pelejä ja luettavaa.
Huoltajan on hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole retken aikana tavoitettavissa omasta puhelimesta muuten kuin sovittuna kännykänkäyttöaikana. Lasta kannattaa tavoitella tuttujen ryhmänjohtajien tai retkenjohtajan kautta. Koti-ikävän iskiessä asiasta keskustellaan ensin johtajan kanssa ja sovitaan yhdessä mitä tehdään.

Nähdään retkellä!

Lisätietoja saat retkenjohtajalta:

Emil Lehmonen
emil.lehmonen@erasudet.fi
puh. 040 732 0234

In English

Mankkaan Eräsudet Autumn Camp 10.-12.10.

The Camp will be organized at Kiljava Camp Center (address Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki) in October 10.–12., 2025. 

Travelling to the camp site will be by parents cars, carpooling will be organized at meeting place, and return trip back to Mankkaa will be by bus.

Cub Scouts will meet at Mankkaan Makasiini on Saturday 11th at 10 AM. Be there at 9.45 AM!
Older scouts will meet at Mankkaan Makasiini on Friday 10th at 6 PM. Be there at 5.45 PM!
The event will end at Kiljava on Sunday 12th at 1 PM.

Please register for the Camp online by October 2nd at the latest. Registration is done on here: https://kuksaan.fi/85690

If any help is needed with registration, please check instructions here: https://erasudet.fi/jasenille/jasenrekisteri/ (only in Finnish) or contact our membership register person Alex: jasenrekisteri@erasudet.fi 

The price of the event is 15 euros for Cub Scouts and 20 euros for older scouts, 0 euros for rovers and adults participating in organizing the camp. The fee will be charged via email. If you are in need for exemption from payment for financial reasons, please check this page (in Finnish): https://erasudet.fi/talousasiat

The necessary camping equipment includes a scout scarf, a sleeping bag, a sleeping pad, cutlery (plastic plate, mug, spoon), outdoor and indoor clothing, a flashlight, toiletries, and a notebook. You can also take a knife (puukko) and a compass if you have those. We will spend a lot of time outside, so please take enough warm weatherproof clothes with you.

You can bring a small amount of candy or other treats (max 200 g). You should not take any other food with you.

Sleeping will be arranged at Kiljava Camp Center “Kassu” and tents in the Camp Center area. Cub Scouts will sleep indoors. Older scouts will sleep nights in a tent (with stove warming). Groups sleeping in tent have possibility to sleep both nights in tent.

Phone policy:
It is possible to take mobile phone along to the camp. The mobile phone is kept in your own backpack. Agreed time for usage of the phone is in the evening between 6 PM to 7 PM, after dinner and before evening program. If phone use is detected outside the agreed time, camp leaders might take the phone away until the evening. There are activities available for free time other than using the phone, games and something to read for example.
Parent should be aware that the child will not always be reachable by phone during the trip. Child should be contacted through childs group leader or camp leader. In case of homesickness, case will be discussed with leaders first and agreed together on what to do.

For more information, please email us: erasudet@erasudet.fi 

See you at the Camp!

For more information, please contact the event leader.
Emil Lehmonen
emil.lehmonen@erasudet.fi
040 732 0234