Pyhän Yrjön tarina vie meidät Libyaan, Selemin kaupunkiin. Kaupunkia riivasi ahnas lohikäärme, jolle kaupunkilaiset joutuvat uhrata kaksi lammasta päivässä pitääkseen sen hampaat loitolla ihmisistä. Lohikäärmeen nälkä oli kuitenkin kyltymätön, ja pitääkseen pedon hillittynä, kaupunkilaiset lankesivat arpomaan urhilampaan palanpainikkeeksi päivittäin luovutettavan kaupunkilaisen. Eräänä päivänä arpaonni
iski kuninkaan tyttäreen.
Neidon odottaessa kurjaa kohtaloaan, sattui ritari Yrjö ratsastamaan ohitse. Ritari Yrjö oli kotoisin Kappadokiasta, nykyisen Turkin alueelta. Kuninkaan tytär varoitti Yrjöä lohikäärmeestä, haluten säästää tämän itseään odottavalta kohtalolta. Ritarivalan vannonut Yrjö ei kuitenkaan suostunut neidon pyyntöön, sillä kaikkien myyteissä esiintyvien ritarien tavoin hän tunsi velvollisuudekseen auttaa neitokaista hädässä. Heidän keskustellessaan saapui lohikäärme hakemaan uhriaan. Ritari Yrjö hyppäsi hevosensa selkään, tarttui keihääseensä, surmasi lohikäärmeen ja pelasti kaupungin pedolta.
Pyhä Yrjö oli sellainen kuin partiolaisen tulisi olla: Kun häntä kohtasi vaikeus tai vaara, miten suuri tahansa, hän ei koettanut paeta sitä peläten, vaan hyökkäsi sen kimppuun omin ja hevosensa voimin. Vaikka hän oli huonosti aseistettu, hän teki parhaansa ja lopulta onnistui voittamaan taistelun, mihin kukaan ei ollut uskaltanut ryhtyä.
Juuri tällä tavalla partiolaisen olisi suhtauduttava vaikeuksiin tai vaaraan, olkoot ne miten suuria tai pelottavia tahansa tai olkoon hän miten huonosti varustettu tahansa. Hänen on käytävä niiden kimppuun rohkeasti, sillä on olemassa mahdollisuus, että hän onnistuu.