In english below
Lippukuntamme perinteinen puolivuosittainen lippukuntaretki järjestetään tänä syksynä 30.10.–1.11. Kiljavan leirikeskuksen Kassu-partiokämpällä (Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki). Tule mukaan ja kutsu partiokaveritkin! Luvassa on ainakin halloween-teemaista ohjelmaa… 👻👀
Kuljemme Kiljavalle lippukuntalaistemme vanhempien autoilla kimppakyydein. Kokoonnumme perjantaina ja lauantaina Mankkaan Makasiinin parkkipaikalle, pidämme nimenhuudon kaikille ilmoittautuneille ja tarkastamme, että kaikki mahtuvat johonkin kimppakyytiin mukaan.
Sunnuntaina palaamme Mankkaan Makasiinille bussikyydillä.
Sudenpennut retkeilevät lauantaista sunnuntaihin. He lähtevät kololta 31.10. klo 10.00. Olethan paikalla jo 9.45.
Muut lippukuntalaiset lähtevät retkelle perjantaina 30.10. kololta klo 18.00. Olethan paikalla jo 17.45.
Paluumatkalle lähdetään Kiljavalta 1.11. klo 12.00 (perillä Mankkaan Makasiinilla noin klo 13)
Vanhemmat: osallistumisenne aiemmilla retkillä on ollut tärkeä mahdollistaja mm. muonituksessa ja ohjelmanpitopisteillä, joten mikäli aikatauluunne mahtuu yksi viikonloppu partioharrastuksen tukemisen parissa, toivotamme teidät tervetulleeksi mukaan retkelle!
Sekä partiolaiselle että huoltajalle tarvitaan oma ilmoittautuminen. Voitte ilmoittautua saman linkin kautta, ja ilmoittaa lisätiedoissa jos olet paikalla poikkeavan ajan (esimerkiksi vain yhden päivän). Ei partiossa olevan huoltajan ilmoittautuminen tehdään “Jos et ole partiolainen” -kohdasta.
Ilmoittaudu retkelle 25.10. mennessä tästä linkistä: https://kuksaan.fi/96934
Huomioithan että kirjautumalla Kuksaan (https://kuksa.partio.fi/) voit nähdä mitä olet vastannut ilmoittautumiseen. Kirjautumisen jälkeen klikkaa oikeasta yläreunasta Omat tiedot > nimesi > Tapahtumat. Täältä löydät tapahtumat listana, ilmoittautumislomakkeeseen kirjaamasi tiedot löydät etsimällä lippukuntaretken ja painamalla sen riviltä napista “Muokkaa” tai “Näytä tiedot”.
Mikäli ilmoittautuminen ei onnistu tai ilmoitat lastasi partiotapahtumaan ensimmäistä kertaa, katso täältä ohjeet Asiointipalveluun rekisteröitymisestä: https://erasudet.fi/jasenrekisteri/ (erityisesti ensimmäistä kertaa Asiointipalvelua käyttävät). Jos tämänkään jälkeen ilmoittautuminen ei onnistu, olethan yhteydessä jäsenrekisterihoitajaamme Alexiin: jasenrekisteri@erasudet.fi
Retkimaksu on 15 € sudenpennuilta ja 20 € seikkailijoilta, tarpojilta sekä samoajilta. Maksu laskutetaan sähköpostitse. Lippukunnan verkkosivuilta löytyy tietoa maksuvapautuksista: https://erasudet.fi/talousasiat
Pakkauslista:
Mukaan tarvitset ainakin: partiohuivi, makuupussi, makuualusta, ruokailuvälineet (muovinen syvä lautanen/pakasterasia, muki ja lusikka), säänmukaiset vaatteet, sadevarusteet, taskulamppu, hygieniatavarat ja muistiinpanovälineet. Suurin osa ajasta ollaan ulkona, joten varauduthan säänmukaisesti ja riittävällä määrällä vaihtovaatteita.
Seikkailijoille ja sitä vanhemmille on ohjelmassa peseytyminen ja saunominen lauantaina aamupäivällä. Ota tätä varten mukaan pyyhe, uimapuku ja pesuaineet.
Halutessasi voit ottaa mukaan pienen määrän karkkia tai muuta herkkua (max 150 g). Muuta omaa evästä retkelle ei pidä ottaa. Jokainen osallistuja saa vatsansa täyteen maittavasta retkiruuasta.
Majoittautumisesta:
Sudenpennut nukkuvat sisätiloissa. Muut (seikkailijat ja sitä vanhemmat) nukkuvat ensimmäisen yön sisällä ja toisen yön ulkona teltoissa (kamiinalämmitys).
Kännykkälinjaus:
Seikkailijat ja sitä vanhemmat voivat ottaa kännykkänsä retkelle mukaan, mutta sitä ei käytetä päiväsaikaan, vaan kännykän käytölle on aikataulu: klo 18-19 päivällisen jälkeen ja ennen iltaohjelmaa. Kännykkä säilytetään omassa rinkassa. Mikäli kännykän käyttöä tapahtuu sovitun ajan ulkopuolella, retken johtajat voivat takavarikoida kännykän talteen iltaan tai retken loppuun asti. Retken vapaa-ajalle on saatavilla muita aktiviteetteja kuten leikkejä, pelejä ja luettavaa.
Huoltajan on hyvä tiedostaa, että lapsi ei ole retken aikana tavoitettavissa omasta puhelimesta muuten kuin sovittuna kännykänkäyttöaikana. Lasta kannattaa tavoitella tuttujen ryhmänjohtajien tai retkenjohtajan kautta. Koti-ikävän iskiessä asiasta keskustellaan ensin johtajan kanssa ja sovitaan yhdessä mitä tehdään.
Nähdään retkellä!
Lisätietoja saat retkenjohtajilta:
Emil Lehmonen, emil.lehmonen@erasudet.fi, puh. 0407320234
Totti Lahtinen
In English
Mankkaan Eräsudet Autumn Camp
Join the biannual trip of our troop! On top of classic scouting activities there will be halloween themed program… 👻👀
The Camp will be organized at Kiljava Scout Cottage Kassu (address Vihtilammintie 45, 05200 Rajamäki) from October 30th to November 1st.
Cub Scouts will start their trip on Saturday 31st at 10 AM. Older scouts will already leave on Friday 30th at 6 PM. We will organize carpooling at Mankkaan Makasiini (weekly meeting place), so please be there on time.
The event will end at Kiljava on Sunday November 1st at midday. The return trip is by charter bus.
Please register for the Camp online by October 25th at the latest. Registration is done on here: https://kuksaan.fi/96934
If any help is needed with registration, please check instructions here: https://erasudet.fi/jasenille/jasenrekisteri/ (only in Finnish) or contact our membership register person Alex: jasenrekisteri@erasudet.fi
The price of the event is 15 euros for Cub Scouts and 20 euros for older scouts. The fee will be charged via email.
The necessary camping equipment includes a scout scarf, a sleeping bag, a sleeping pad, cutlery (plastic plate, mug, spoon), outdoor and indoor clothing, a flashlight, toiletries, and a notebook. We will spend a lot of time outside, so please take enough warm weatherproof clothes with you.
For adventurers (10-12 yo) and older scouts there will be possibility for sauna and shower, so bring towel, swimming suit and shampoo etc with you.
You can bring a small amount of candy or other treats (max 150 g). You should not take any other food with you.
Sleeping will be arranged indoors and tents in the Camp Center area. Cub Scouts will sleep indoors. Older scouts will sleep first night indoors and second night in a tent (with stove warming).
Phone policy:
It is possible to take mobile phone along to the camp for adventurers (10-12 yo) and older scouts. The mobile phone is kept in own backpack. Agreed time for usage of the phone is in the evening between 6 PM to 7 PM, after dinner and before evening program. If phone use is detected outside the agreed time, camp leaders might take the phone away until the evening. There are activities available for free time other than using the phone, games and something to read for example.
Parent should be aware that the child will not always be reachable by phone during the trip. Child should be contacted through childs group leader or camp leader. In case of homesickness, case will be discussed with leaders first and agreed together on what to do.
See you at the Camp!
For more information, please contact the event leaders:
Emil Lehmonen, emil.lehmonen@erasudet.fi, puh. 0407320234
Totti Lahtinen

